rakkaus vaan ei oo helppoa. rakkaus tekee heikoks. jos ei oo oikeeta ihmistä siinä vieressä, niin se rakkaus satuttaa.

mun oikea on vaan menny. en mä jaksa. oon välinpitämätön. se sanoo, et rakastan sitä vielä joku päivä. mut en mä jaksais. se luulee et leikin jotain kovista. se ei tykkää mun kavereista. se on mustasukkanen niistä. mut mä en luovu en luov enenenen.

jos mä jostain luovun niin se on se ja niin se vain on.

se ärsyttää mua. jos harjaan tukkaa, se räpeltää sen heti kohta sotkuun. se ärsyttää. ei se pahaa tarkota, se haluu vaan silittää. mut mä en jaksa. se tuntuu niin teennäiseltä. sekösekösekö ois muka se oikea??

oon kai menettäny uskoni siihen johonkin olennaiseen. ehkä se tulee takas. ehkä mä rakastan maailmaa ja meen. se vaan rakastaa mua.

poika jolla liikaa tunteita. se se on. ja niin on se toinenki.

mä sanoin että m on sika. niin mä oon itsekin. sikasikasika.

ei me sen parempii olla, siksi me ollaankin ystävii. ei tarvi olla parempi.

ehkä oon just nyt hyvä tälläsenä toisille ja toisille en. ja taas huomenna toisin.

kaikki jatkuu.

mä yksin täällä istun ja suren, kun sydän on kipeä. miks sekin yksi on niin kakka. ihan tyhmää :(

minne on kadonnu mun maailmasta ihmiset, rakkaus, ilo ja välittäminen.

kaikki vaan on kakkapäitä, tai ainakin leikkii sellaisia. mä vaan rakastan niitä eikä ne edes huomaa. epäreilu maailma.

synkeetä istuu yksin koko loma koneella, ihan noulaif. kaiken lisäks kesätöitäkään ei oo, työt on vaan loppu.

kai se elämä jatkuu. varmaankin.